Tänne tulee tarinoita, mitä joko minä olen keksinyt, tai mitä te olette lähettäneet minulle wiekkuun tai sähköpostiin: [email protected]
Ensimmäinen tarinani ei ole valmis, mutta laitan sen tähän kuitenkin. (Ei kerro Winxeistä) Henkilöitä ovat esim. Katja, Mari, Elina, Jenni ja Jennifer.
JeKaMa
Musta Tulppaani
Luku 1
Harmoniaa
Multaa oli suussa. Joka paikkaa särki ja koski. Oksat olivat tarttuneet ennen niin silkkisiin ja kauniisiin hiuksiin. Tyttö nousi pystyyn. Hänen hevostaan Greamia ei näkynyt missään, ja takaa ajajien äänet lähenivät uhkaavasti. Tyttö ei voinut mitään, hänen oli jatkettava juosten. Metsä oli tiheä, ja oksat raapivat kasvoja. Hame oli mudan ja saven peitossa, mutta se oli hänen murheistaan pienin. Kun hän kääntyi katsomaan hetkeksi taakseen, metsä yllättäen loppui, ja hän tippui hurjaa vauhtia rotkoon. Silloin kaikki muuttui kirkkaaksi valoksi.
- Ääk! Jenni huusi ja räväytti silmänsä auki.
- Jenni! Jenni, mikä sinun on? Elina rauhoitteli ystäväänsä.
- Näin painajaista, Jenni selitti. Hän katseli ympärilleen. Lakanat olivat silkkiset, ja seinät valkoista marmoria. Elina seisoi Jennin edessä kauniissa violetissa mekossa. He olivat ystävänsä Jenniferin luona, joka oli sattumoisin FairyTownin prinsessa. Jenni nousi ylös, ja veti punakeltaisen mekkonsa päälleen. Tytöt asuivat täällä linnassa koko kesän, sillä heidän täytyi opetella vartijoille tärkeitä taitoja. Sekä Elinalla, että Jennillä oli matalakantaiset kengät pukujensa lisäksi. Tytöt vetivät paksut verhot auki, ja päivän paiste pääsi paistamaan vapaasti huoneeseen koko seinän levyisestä ikkunasta. Elina avasi lasisen oven, joka johti parvekkeelle. Jenni veti syvään henkeä. Parvekkeelta näkyi kaukana kimalteleva kaunis merimaisema, ja linnan eteläpuolella sijaitseva upea puutarha, sekä omenatarha. Kesäinen tuuli vavisutti linnaa ympäröivää metsää. Jenni hymyili Elinalle, tarttui sitten tämän käteen, ja veti hänet mukaansa alakertaan. Terassilla Katja, Mari ja Jennifer istuivat matalan pyöreän pöydän ympärillä ja söivät aamiaista. He olivat ilmeisesti käyneet poimimassa omenoita, sen osoittivat korit pöydän vieressä, jotka olivat kukkuroillaan kiiltäviä omenoita.
- Huomenta auringonpaiste, Jennifer sanoi hymyillen.
- Suvaitsit sitten nousta.
- Huomenta, Jenni vastasi, ja loi murhaavan katseen Katjaan joka aikoi varastaa Jenniltä mansikan. Pöydälle oli aseteltu marjoja, vihanneksia, hedelmiä sekä kaura-apila leipää, ja keskellä pöytää oli maljakko, johon oli laitettu mitä kaunein kimppu luonnonkukkia.
- Ajattelimme käydä tänään ratsastamassa, miten on? Mari kysyi.
- Ei, ei… Katja mutisi jotain ruokasuussa.
- JEEE!! Jenni ja Elina huusivat ja hyppäsivät ilmaan.
- Sanoinhan että se olisi pitänyt kertoa hienovaraisemmin. Katja puuskahti.
- Emme jouda syömään! Tulkaa jo! Jenni veti Jenniferit mukanaan tallille, ja Mari ja Katja juoksivat perässä. Tytöt valjastivat itse hevosensa. Katja taputti Liekkiä lautaselle ja katsoi sen kultaista harjaa ja punarautiasta vartaloa. Mari istui jo hevosensa selässä.
- Ratsastamme kai maastossa? Jennifer varmisti muiden ajatukset.
- Totta kai. Jenni, ratsastus viittasi roikkuu tallin eteisessä, Katja muistutti.
- Ai, kiitos, Jenni haki tumman sinisen viittansa ja heitti sen harteilleen. Tytöt lähtivät ratsastamaan niityn halki metsään, ja sieltä meren rantaan. Rannassa tytöt vaihtoivat vaatteensa ja uivat sydämensä kyllyydestä.
- Eikö olekin kätevää, että voimme viettää yhden kesän täällä, ja toisen kotona, Mari kysyi.
- On. Sehän johtuu siitä, että aika kulkee täällä erilailla kuin kotona, Katja istuutui hiekalle.
- Jep. Onneksi, sillä muuten joutuisimme aina selittelemään vanhemmillemme poissaolojamme.
- Niinpä. Miten selittäisit viikon katoamisen? Saati sitten vuoden. Katja ja Mari olivat hetken hiljaa. Elina ja Jenni kiljuivat ja nauroivat vedessä. Heillä näytti olevan hauskaa.
- Nyt loppuu murjotus! Alkakaa tulla! Jennifer huusi, ja samassa aalto vettä pyyhkäisi Marit ja Katjat veteen. Katja nauroi niin että oli tukehtua suolaveteen. Kohta he kaikki kuitenkin nousivat vedestä, ja kuivasivat hiuksiaan.
Kun kaikki istuivat myöhemmin niityllä ihailemassa auringonlaskua, Mari kysyi Jenniferiltä:
- Mikä olikaan tämän päivän opetus?
- Ettekö tiedä? Jennifer katsoi toisia. Muut pudistelivat päitään.
- Harmonia. Vartijoiden täytyy olla tasapainossa luonnon ja toistensa kanssa.
- Pitäisimmekö harmoniset pyjama-bileet? Katja ehdotti, ja katsoi Jenniferiä anovasti.
- Hyvä on, Tulkaa! Hän huusi ja juoksi nauraen rinnettä alas. Tytöt nousivat ja lähtivät hänen peräänsä.
Luku 2
Koru
Tyttö juoksi pakoon. Jalat tuntuivat pettävän. Matka oli pitkä, mutta hän ei saanut luovuttaa. Tyttö kopeloi taskujaan. Hän tunsi kädessään sileän kiven ja ketjun. Hyvä, koru oli tallella. Tyttö oli sairaalloisen laiha. Se johtui arvatenkin pitkästä matkasta, joka hänellä oli takanaan. Musta nuoli suhahti hänen olkapäänsä tasalta. Tyttö otti mustan korun käteensä ja nakkasi sen onton puun kolosta sisään, toivoen, että kukaan ei sitä löytäisi, ennen häntä, jos hän joskus vielä palaisi tänne. Toisaalta, kunhan hänet saataisiin kiinni, hänellä ei olisi korua, ja sotilaat eivät saisi sitä, elleivät he löytäisi sitä puun rungosta. Kun tyttö tuli jyrkänteelle, hän hyppäsi alas veteen, ja toivoi ettei sillä kohdalla ollut kiviä. Hän kuuli huutoja takaansa, sitten lensivät nuolet, ja hän putosi hyisen kosken syleilyyn.
Luku 3
- Täysosuma! Taas! Olet todellinen luonnon lahjakkuus, Katja! Mari huudahti Katjan ampuessa omenan alas puusta.
- Kiitos, vaikka toki minä jo sen tiesin, hän virnuili Marille.
- Tytöt!! Tytöt, tulkaa pian! Rosa on varsonut! Elina huusi. Katja ja Mari katsoivat toisiinsa. Sitten he tiputtivat jouset ja nuolet maahan, ja lähtivät juosten tallille päin.
- Ei sinne tytöt! Jennifer sai tuskin ääntään kuulumaan. Hän itki, selvästi onnesta.
- Niitylle! Mari ja Katja katsoivat jälleen toisiaan, ja suuntasivat tällä kertaa niitylle päin. He juoksivat niin kovaa kuin jaloistaan pääsivät, ja pitelivät helmojaan, etteivät he olisi kompastuneet niihin. Jenni istui niityllä ja katseli kaunista vaaleaa varsaa, joka yritti selvästikin nousta jaloilleen. Rosa hörisi pehmeästi varsalleen, joka vastasi hörinällä.
- Katsokaa miten kaunis se on! Jenni kuiskasi Elinalle, joka oli ryöminyt hänen viereensä. Tytöt katselivat matkan päästä, ettei Rosa tuntisi heitä uhkakseen.
- Ihana! Mari huokaisi ihastuksissaan.
- Melkein samanlainen kuin Rosa! Jennifer hymyili. Hänen kasvonsa olivat yhä kosteat.
Toinen tarina on hevostarina, huomioikaa, että henkilöt ovat lähes samat kuin Nummelan ponitalli-kirjoissa!
Kisat
Kesätuuli heilutteli kevyesti puita. Kiira Laine avaa Taikatallin oven. Ennen kuin Jenni kävelee sisään, hän kuule hevosten ystävällisen hörähtelyn. Kun ovi aukeaa, lämmintä hevosen tuoksuista ilmaa tunkee höyrynä ulos.
- Hei Kiia! Linnea Koskinen tuli vastaan.
- Huomenta Nea! Ihana aamu!
- Äläs sano. Päiväksi on luvattu hellelukemia.
- Mieluummin hellettä kuin pakkasta! Kiia virnisti parhaalle ystävälleen. Mutta reilun puolentunnin päästä Kiia olisi jo perunut edellisen kommenttinsa. Lämpöä oli varjossa 25 astetta lämmintä. Hevoset hikosivat astellessaan ringissä. Sabrina oikaisi joka kulmassa eikä auttanut vaikka Nea kuinka kiskoi ohjista. Mindy - shettiksellä ratsastava Veera Järvinen, oli kuoleman partaalla, tai siltä hän ainakin näytti. Jessica Nieminen, tai Jessy kuten häntä kutsuttiin, istui satulassa kuin perunasäkki. Serena, tallin omistaja, seisoi keskellä rinkiä. Hänen mustat hiuksensa olivat purkautuneet poninhännältä, ja hänen kasvoillaan oli hikipisaroita. Hän oli liian väsynyt vetämään tuntia. Jasmin, Reenan sisko, asui myös tallilla ja auttoi hevosten hoidossa. Nyt hän tuli iloisena kentälle katsomaan tuntia.
- Jassu! Vetäisitkö sinä tunnin? Minulla on päänsärkyä, Reena pyysi. Jassun kasvoille levisi hymy.
- Mielellään! Reena meni sisälle, Jassun kömpiessä aitaukseen.
- Ja sitten laukkaa. Nea, tee jotain sille konillesi. Sabrinahan oikaisee joka kulmassa! Tytöt valpastuivat hieman ohjaajan vaihtuessa, mutta hevosiin sillä ei näyttänyt olevan vaikutusta.
- Vipinää kinttuihin! Jassu hoputti. Kiia huokaisi. Veera tuhahti. Silti he tottelivat orjallisesti Jassua. Tunti tuntui loputtomalta. Vihdoin hevoset ohjattiin rintamaan ja väsyneet ratsastajat liukuivat satuloista alas.
- Mitä rääkkiä! Sini Hietanen puuskahti.
- Eikö sinun herkkä hipiäsi kestä pientä ratsastus reissua? Jimi Lahtinen, paikallinen naistennaurattaja, kysyi ivaillen. Hän oli pukeutunut vanhaan farkkutakkiin.
- Mieti nyt vähän! Oli NÄIN lähellä, ettei etusormeni kynsi katkennut, ja käytin näitä manikyyrissä vasta eilen! Sini näytti tuohtuneelta.
- Voi yhden kerran! Jimi pyöritteli silmiään.
- Miten tytöt voivat nostaa metelin vain vaivaisesta kynnestä?
- Anteeksi MITÄ? Kiia olisi voinut vaikka vannoa nähneensä Sinin korvista nousevan höyryn.
- Lopettakaa jo, Jessy käski.
- Kipper pelkää. Hän riisui ratsunsa valjaista ja taputti sitä lautaselle.
Seuraavana päivänä hiekkatie pöllysi. Sitä pitkin ratsasti Kiia valkoisella Camarguen hevosellaan. Kiia ja Ellie keräsivät katseita. Tyttö oli ylpeä hymyillessään hevosensa selässä. Pian hän kääntyi kärrypolulle, ja oikaisi sitä tietä Taikatallille. Ketään ei näkynyt pihalla. Missä kaikki olivat? Kiia laskeutui Ellien selästä, ja vei sen laitumelle. Kiia kurkisti talliin, muttei nähnyt ketään. Hetken päästä hän päätti mennä tallin toimistoon kysymään Reenalta, minne muut olivat menneet hänen ollessa maastossa. Kun Kiia avasi toimiston oven, häntä odotti yllätys. Jimi ja Sini tappelivat lattialla verisesti. Reena istui jähmettyneenä pöytänsä ääressä, ja tallitytöt olivat ahtautuneet jännittämään hetekalle. Kiia nappasi lapun Jimin kädestä.
- Mistä te nyt tappelette? Huomio siirtyi yllättäen Kiiaan. Kukaan ei ollut huomannut tytön tuloa.
- Siitä! Jimi huudahti ja yritti napata lapun Kiialta. Tyttö pyörähti ympäri, ja Jimi mätkähti mahalleen lattialle. Tytöt tirskuivat ja Reena näytti vähitellen rentoutuvan.
- Mikä tämä on? Kiia kysyi ja heilutti avattua kirjekuorta ilmassa.
- Kilpailu kutsu! Tytöt henkäisivät yhteen ääneen.
- Kilpailu kutsu?
- Niin, esteratsastuskisoihin. Myös kaksi meidän talliltamme osallistuu siihen. Reena selosti.
- Ketkä? Jessy kysyi jännittyneenä.
- En ole päättänyt. Katseet kääntyivät Jimiin. Olihan tämä kuitenkin tallin paras ratsastaja, Sinin härnäämisestä huolimatta. Reena huomasi sen ja sanoi:
- Ehkä on parasta, että äänestämme, Reena sanoi.
- Minä en lähde, Veera kieltäytyi. Hän pelkäsi korkeita esteitä, ja hänelle sekä Mindylle riittivät luonnonesteet.
- Ovatko muut mukana? Nea kysyi.
- Ollaan! Kaikki nyökyttelivät.
- Hyvä. Siis: Ketkä lähtevät? Tuli hiljaisuus. Moni olisi halunnut äänestää itseään. Vihdoin Kiia avasi suunsa:
- Jimi.
Sen kommentin jälkeen muutkin toivat julki ajatuksensa:
- Jimi
- Jimi.
- Jimi.
- Selvä, Jimi lähtee. Kuka on toinen? Taas tuli hiljaista. Oli pitkän aikaa. Yllättäen Jessy sanoi:
- Kiia.
Kiia nosti kysyvästi päätään.
- Kiia, sanoi Neakin.
- Hyvä. Koska kukaan muu ei äänestänyt, niin Jimi ja Kiia saavat lähteä, Reena päätti. Tytöt häipyivät tallitöihin. Niin tekivät myös Jimi ja Kiia, vaikka heillä oli perhosia vatsassa.
Lämmin tuuli puhalsi kentän yli. puomi oli korotettu. Kiia maiskautti, ja Ellie lähti laukkaan. Se nousi kevyesti ilmaan, mutta sen takajalka osui puomiin ja se tippui.
- Äh. Kiia puuskahti. Tuo ei ollut ensimmäinen kerta.
- Miten menee? Nea tuli kentän laitaan.
- Huonosti! En tiedä mikä Ellietä tänään vaivaa. Se on pudottanut kaikki esteet. Kiia huokaisi.
- Pidä taukoa. Jimi ratsastaa kuitenkin palkinnon meille, Nea hymyili ystävälleen. Kiia liukui hevosensa selästä.
- Taidan lopettaa tältä päivältä, hän huokaisi.
- Sabrina oli tänään laiskalla päällä. Se oikoi koko ajan.
- Huomasin. Jassu taas oli täydessä vedossa.
- Jokohan Reena on valinnut Leiri kohteen? Nea kysyi. Kiia pudisti päätään.
- En usko. Hänellä on nyt miettimistä tulevissa kisoissa.
- Aivan. Luuletko että te voitatte?
- Jimillä on mahdollisuuksia. Mutta jos ehdin treenata Ellietä tarpeeksi, se voi päästä viiden ensimmäisen joukkoon. Kiia arveli.
- Ratsaille sitten! Tauko on ohi, Nea komensi.
Ilmassa leijui paistetun makkaran tuoksu. Ympärillä pyöri ihmisiä ja hevosia. Veera ja Jessy seisoivat Kiian vierellä tämän pidellessä Ellien ohjista. Hevonen tanssi hermostuneesti paikallaan. Reena, joka oli tullut kuskiksi, näytti nyt jännittävän. Kiia oli huolissaan. Ellietä ei oltu treenattu tarpeeksi. Vielä eilen illallakin se oli pudottanut monta estettä.
- Oletko valmis? Jimi tuli taluttaen Fantacya.
- Niin valmis kuin voin, Kiia hymyili väkinäisesti. Hän, Jimi, Nea ja Jessy lähtivät kentälle. Muut saivat tyytyä katsomopaikkaan. Jimin vuoro oli ensin, Kiia tulisi vasta hänen jälkeensä. Tytöt seisoivat jännittyneinä aidan takana. Toisiko Jimi heille palkinnon? Kello alkoi käydä. Fantacy lähti nopeasti. Se ylitti esteet taitavasti ja sulavasti. Kaunis musta hevonen kiiti läpi radan. Mutta puolessa välissä Fantacy pudotti ylimmän puomin, ja muurilla se kieltäytyi. Jimi putosi kolmanneksi, ja hyppääjiä riitti vielä.
- Se on sinusta kiinni nyt, Nea taputti ystäväänsä kevyesti olkapäähän.
- Sehän tässä hirvittääkin, Kiia huokaisi apeana. Hän tiesi ettei voitto Elliellä ollut mikään itsestäänselvyys.
- Vuorosi, Kiia! Jessy sanoi ystävälleen joka oli kiivennyt Ellien selkään.
- Voitto kotiin! Nea toivotti onnea. Kiia kävi ensin esittäytymässä tuomaristolle. Hän hymyili. Mitä sitten vaikka hän ei voittaisikaan. Silloin hän tekisi jonkun muun iloiseksi. Kello lähti käyntiin. Ellie lähti hirmuista vauhtia, aivan liian kovaa. Ellie oli varsinainen energiapakkaus. Kiia yllättyi itsekin, kun Ellie pani parhaansa, eikä viiden ensimmäisen esteen jälkeen ollut tullut yhtään kieltäytymistä tai pudotusta. Sitten tuli vesieste. Sitä Kiia inhosi. Kiia ei sulkenut silmiään, vaikka mieli olisi tehnytkin. Yli meni. Ellie teki puhtaan radan.
- Se oli aivan upeaa! Nea tuli vastaan.
- Ellie oli aivan mahtava! Puhdas rata, voitteko uskoa? Kiia silitti tyytyväisenä rakkaan hevosensa kaulaa. Jimi tuli onnittelemaan Kiiaa.
- Parhaan ratsastajan tittelisi taitaa olla vaarassa, Jimi. Nea hymyili kokolailla vahingon iloisesti. Jimi kohautti harteitaan:
- Huonoja päiviä sattuu kaikille. Joku toinenkin tyttö ratsasti puhtaan radan, mutta hän hävisi ajassa. Eikä mikään ihme, sellaista kyytiä Ellie paineli. Palkinto lankesi Kiialle. Se oli matka Heinijoelle, hotelli kruununjalokiveen.
- Reenan ei enää tarvitse miettiä missä vietämme leirin. Kiia hymyili.
- Lähdemme Heinijoelle!
Kahdeksas hevonen ja tyttö
- Onko kaikki nyt varmasti mukana? Reena kysyi tyttöjen ahtautuessa autoon.
- Joo on. Hyppää sinä vain kuskin paikalle, Jimi sanoi. Jessy istui tämän sylissä ja näytti aika hurmaantuneelta poikaan.
- No sitten lähdetään, Reena sanoi ja istuutui. Matkailu helteessä sai autolla ajamisen tuntumaan lähes sietämättömältä. Kiia näytti kuitenkin tyytyväiseltä. Heinijoki oli pieni paikka merenrannalla, ja hänen samanikäinen serkkunsa Katja asui siellä. Hevoset oli otettu mukaan, sillä hotellissa oli talli. Katjalla oli ihana Arabialainen täysverinen, nimeltään Kelly. Kun he vihdoin ja viimein pääsivät perille, Katja ja Kelly olivat heitä vastassa.
- Tervetuloa Heinijoelle! Katja hymyili. Hänen ruskeat pitkät hiuksensa laskeutuivat olkapäille. Hänellä oli yllään vaalean harmaa huppari ja ihan tavalliset ruskeat kangashousut. Jimi työnsi Jessyn tylysti sylistään ja nousi autosta. Katja laskeutui hevosensa selästä ja juoksi halaamaan Kiiaa.
- Ihanaa olla täällä, Kiia totesi.
- Niin minustakin! Ja upeaa, että toitte hevosetkin mukaan! Katja höpötti Kiian kanssa.
- No niin kyyhkyläiset, Reena keskeytti.
- Tulkaa hakemaan omat laukkunne! Sini olikin varustautunut melkoisella kassi sekä laukku vuorella. Jimillä oli täysityö raahata ne kaikki, sekä muitten tavarat ulos autosta. Katja oli tuonut mukanaan kärryt joihin tavarat lastattiin. Sitten hän lähti johdattamaan muita hotelli kruununjalokiveen. Matkalla he ohittivat raunioita.
- Mikä tuolla oli? Jimi ratsasti Katjan viereen, joka ratsasti ensimmäisenä.
- Hevostalli, Katja vastasi pitäen katseensa tiukasti tiessä.
- Se paloi noin kaksitoista vuotta sitten. Palossa menehtyi kaksi ihmistä sekä seitsemän tallin hevosta. Vain yksi niistä pääsi pakoon, eikä sitä ole koskaan löydetty. Kerrotaan että raunioilla kummittelee. Katja maiskautti saaden hevoseensa vauhtia.
- Keitä ne ihmiset olivat? Veera kysyi.
- Tallin omistava nainen, sekä hänen vuosikas tyttärensä. Toinen tytär katosi jälkiä jättämättä, kuten se kahdeksas hevonen. Matka jatkui hiljaisuuden vallitessa. Kaikki miettivät pikku tytön kohtaloa, ja kadonnutta hevosta.
- Saanko esitellä: hotelli Kruununjalokivi! Katja virnisti ilkikurisesti. Katseet nousivat ylös. Keskellä kesäistä niittyä ja nurmikkoa kohosi upea vanhan näköinen rakennus. Reena maiskautti Energyn vauhtiin.
- Aiotteko te jäädä tänne yöksi? Katja kysyi iloisesti. Se kommentti vapautti tunnelmaa, ja kaikki tulivat paremmalle tuulelle.
